Siirry sisältöön

Joensuun kaupunki

Joensuussa töissäkin on helppo hengittää!

Kaunis kaupunki ja mutkaton meininki. Meillä saa olla sellainen kun on. Kukaan ei katso nenänvartta pitkin, vaikka marssisi kaupungintalolle reinot jaloissa. Kaikkien ajatuksille riittää aikaa ja jokainen porukastamme on yhtä arvokas.

Joensuun kaupungilla on noin 2800 työntekijää muun muassa varhaiskasvatuksen, koulutuksen, kulttuurin, vapaa-ajan ja kaupunkiympäristön toimialoilla. Hommat hoituvat karjalaisella hulluudella ja huumorilla. Me-henki on vahva ja kavereita autetaan!

Joensuussa arki sujuu ja luonto on iholla. Työmatkat polkaisee vaikka fillarilla ja lähin retkireitti löytyy kivenheiton päästä. Elämässä riittää väljyyttä, ja kiristelyn voi laskea minimiin.

Joensuu on vetovoimainen, kestävä ja rohkeasti uudistuva kasvukeskus. 78 000 asukkaan kaupungissa on valtavasti tapahtumia, harrastusmahdollisuudet ovat huippuluokkaa ja palvelut pelaavat.

Joensuulaisuutta on muiden huomiointi, välittömyys ja elämänilo. Morjenstamme varuilta sekä tutut että tuntemattomat. Uskallamme avata keskusteluja kaikenlaisten ihmisten kanssa, ja kuuntelemme aidosti, mitä toinen on mieltä. Olemme helposti lähestyttäviä ja tuttavallisia – niin töissä kuin vapaa-ajalla.

Joensuun kaupungin työpaikat löytyvät kaupungin omilta verkkosivuilta https://www.joensuu.fi/web/guest/toihin-kaupungille

Yhteystiedot

rekry@joensuu.fi
050-4629727
Länsikatu 15 80100 Joensuu

Avoimet työpaikat

Työpaikan muodot

  • Ammatillinen työssäoppimispaikka
  • Kesätyö
  • Korkeakouluharjoittelu
  • Oppisopimuspaikka
  • TET-harjoittelupaikka
  • Työkokeilupaikka
  • Työpaikka

Työpaikalla käytettävä kieli

suomi

Pohjois-Karjala Hallinto- ja toimistotyö Kiinteistö ja kunnossapito Koulutus Liikunta ja urheilu Media ja viestintä Muut Nuorisotyö Palveluala Rakennus Taideala Tekniikka ja asennus